Joulukalenteri 2018

Joulukalenteri kierrätysteemalla

Viime vuonna kutoset tekivät upeita valotauluja!

Joulukalenteri luokassa on aina iso juttu! Meillä se on ollut aina toiminnallinen, mutta nyt halusin ottaa kalenteriin jotain muutakin ajatusta mukaan. 
Niinpä syntyi joulukalenteri tarinaan nimeltä Kynttilän sydän.
 Tarina on alunperin löytynyt vuosia sitten jostain kierrätysjutusta, mutta muutin tarinan tekstiä nyt jouluisemmaksi ja joulukalenterin henkeen sopivaksi. Tarinan perusidea säilyi silti ennallaan(alkuperäisen tarinan synnystä ei ole
valitettavasti mitään tietoa/muistikuvaa, 
 se on ollut kauan pöytälaatikossa).
Pätkin tarinan 14 osaan (jokaiselle joulukuun koulupäivälle, joku joutuu ehkä hieman päiviä säätämään oman koulun työaikaan sopivaksi) ja tarkoitus on lukea ensin aina edellisenkin päivän tarina muistin virkistykseksi ja jatkaa siitä sitten uuteen osaan. Tarinanpätkät ovat lyhyitä, mutta toiminta viekin sitten aina aikaa enemmän. Pätkät on numeroitu 1-14, mutta ei joulukuun päivien mukaisesti. Vain siksi, että pysyy selvillä, milloin uusi tarinanpätkä alkaa. 

 Tarinan naru kulkee paikasta toiseen ja päätyy lopulta samalle pihamaalle, pitkän kierroksen tehneenä,  jouluisena kynttilän sydämenä yksinäisen vanhuksen pihalyhtyyn.

Joulukalenterin teksti on jaettu osiin ja jokaiseen osioon kuuluu joku toiminnallinen tehtävä. Tehtävä on joko liikuntaa, askartelua tai muuta toiminnallisuutta. Välillä hiljentymistäkin.  Tehtäviä voi halutessaan muuttaa ja ne voi jättää kokonaan poiskin. Tarinan pätkiä voi pidentää tai lyhentää omaan joulukalenteriin sopivaksi. Tai sen voi lukea vaikka kokonaan luokan omassa pikkujoulussa. 

Joulutarinan tarkoitus on herätellä lapsia huomaamaan, kuinka toisen romu voi olla toisen aarre ja kuinka ihmiset näkevät samat asiat eri tavalla.  
Tästä voit tulostaa Kynttilän sydän- tarinan kuvien ja tehtävien kera:

Kynttilän sydän tehtävillä



Ja tässä tarina ilman tehtäviä: 

Kynttilän sydän

Olipa kerran ahkera, vanha puutarhatonttu, joka kasvatti vihanneksia pienessä puutarhassaan Korvatunturin työpajan takapihalla. Koko kesän vanha puutarhatonttu oli hoitanut kasvimaatansa ja syksyllä oli sitten sadonkorjuun aika. Sato oli hyvä; erityisesti lanttuja oli paljon.

Lantut olikin nyt saatava säkkeihin, jotta ne voitaisiin viedä Korvatunturin talvenavaus-markkinoille myytäväksi. Niistä syntyisi jouluksi monta herkullista lanttulaatikkoa.

Puutarhatonttu keräsi lanttuja isoihin jouluisiin säkkeihin ja sulki säkkien suut narulla, etteivät lantut tippuisi pussista.

Kun hän sitoi säkkejä, putosi kovassa työn touhussa yksi narunpätkistä maahan. Se lennähti viinimarjapensaan alle, josta vanha huononäköinen tonttu ei sitä etsimisestä huolimatta löytänyt. Viimein hän luovutti ja jätti narun sinne.

Onneksi narua oli lisää, joten työ jatkui ja lopulta puutarhuri pääsi lanttuineen torille. Samaan aikaan oli Kettu Repolainen päiväkävelyllä puutarhurin talon lähettyvillä. Viinimarjapensaiden ohi kulkiessaan Repolainen huomasi jotain erikoista pensaan juuressa. Hylätty narunpätkä! Kettu otti narun talteen ajatuksenaan käyttää sitä apuna kanojen pyydystämisessä.

Kanasta syntyisi todella maistuva paisti. Samalla Repolainen jo kuvitteli tuntevansa kuonossaan paistin tuoksun. Tuoksusta huumaantuneena se lähti juosten eteenpäin, jolloin epähuomiossa pudotti narunpätkän suustaan metsäpolun varteen.

Hieman myöhemmin, kun Olli Orava oli etsimässä käpyjä metsästä, kuuli hän kaukaisia hätähuutoja lammen suunnalta. Tutun tuntuinen ääni, ajatteli Olli. Nyt on äkkiä mentävä katsomaan, mikä hätätilanne on kyseessä. Olli jätti kävyt siihen paikkaan ja lähti juoksemaan kohti lampea, ja sitä lähestyttäessä tuntui ääni entistäkin tutummalta.

”Se on oma poikani Niilo!” huudahti Olli kauhuissaan. Olli kiihdytti vauhtia ja aivan lammen läheisyydessä huomasi pensaaseen takertuneen narun. Tästä on vielä hyötyä, ajatteli Olli ja nappasi narun mukaansa. Lammen rannassa Olli näki Niilon pulikoimassa vedessä. Niilo oli luullut lammen jään kestävän ja lähtenyt kävelemään heikolle jäälle.

Nyt oli tosi kysymyksessä! Välillä Niilo painui veden alle noustakseen taas takaisin pinnalle haukkomaan henkeä. ”Auta isä, auta!” huusi Niilo hätäisellä äänellä. Olli ei aikaillut vaan lähti ryömimään jäätä pitkin ja heitti narun toisen pään veteen, kohti poikaansa, joka välittömästi tarttuikin siihen. Näin Olli sai vedettyä Niilon kuivalle maalle.

”Ja nyt kyllä lähdetään kotiin lämmittelemään”, sanoi Olli, kun tilanne oli rauhoittunut. Naru jätettiin lammen rantaan. Ehkä jollain muullakin voisi olla sille vielä käyttöä. Naru jäi paikoilleen pitkäksi aikaa. Se heilui tuulessa ikään kuin odotellen, että joku huomaisi sen ja tarttuisi siihen.

  

Joulu lähestyi. Lumi satoi maahan, jolloin naru hautautui lumikinosten alle. Hillevi Hiirellä oli lammen rannalla maan alla ruokakätkö. Se oli kaivanut sinne puutarhatontulta saamiaan siemeniä talven varalle. Nyt joulun aikaan olisi oikea hetki ottaa osa varastosta käyttöön joulupöytään. Hän päätti samalla tehdä varastoonsa joulusiivouksen.

Niinpä Hillevi alkoi kaivaa tunnelia lumeen kohti ruokakätköä. Yllätys oli melkoinen, kun siivotessa ensimmäisenä vastaan tulikin narunpätkä.

Hillevi päätti viedä narunpätkän kotiinsa. Kotona hiiriperheen jouluvalmistelut edistyivät hyvin. Hillevi keksi valaa kynttilöitä ja käyttää kynttilän sydämenä lumen alta löytynyttä narua.

Kynttilöiden valaminen olikin hauskaa puuhaa, sillä kaikki, lapset mukaan lukien, saivat osallistua siihen. Kun kynttilät olivat valmiit, päätettiin yksi kynttilöistä lahjoittaa tonttuvanhukselle.

 Tonttuvanhukseltahan oli saatu kesällä joulupöydän siemenet ja jouluna on tapana antaa lahjoja ystäville ja tutuille. He hiippailivat hiljaa tonttuvanhuksen hiljaiselle pihamaalle ja laittoivat valamansa kynttilän puutarhatontun pihalyhtyyn.

 Jouluaatto koitti. Vanha tonttu istui yksinäisenä tuvassaan ikkunasta ulos katsellen. Tällaisia olivat hänen joulunsa olleet jo kauan, yksinäisiä ja siksi vähän surullisia. Samalla hän näki ikkunasta pihalyhdyssä palavan kynttilän.

Kylläpä se olikin kaunis. Se toi vanhukselle hyvän mielen ja vasta nyt joulu tuntui ihan oikealta joululta. Mistähän se kynttilä on peräisin, ajatteli puutarhatonttu. Hän ei voinut aavistaakaan, että kynttilän sydämenä oli syksyllä viinimarjapensaan alle kadonnut lanttusäkin naru.

Joulutaulut on tehty kankaalle maalaten ja kangas on pingotettu puiseen kehikkoon.

Love First,
then Teach💜
Sari