keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Etäopetusta


Open etätyöpöytä näyttää tältä 🌝

Voihan korona! Tulit ja laitoit hyvin suunnitellun kevään kouluissa aivan uuteen uskoon. Opettajat ovat pikavauhdilla ottaneet etäopetuksen haltuun ja moni on tehnyt ympäripyöreitä päiviä uudenlaisen haasteen edessä. 

Oppilaat ovat sopeutuvaisia. Sen voi näin ensimmäisen etäopetusviikon jälkeen todeta. He ovat ottaneet haltuun sähköiset välineet näppärästi ja käyttävät montaa kanavaa yhtäaikaa saadakseen olla opetuksessa mukana. Kukaan ei ole halunnut jäädä koulusta pois, vaikka koulu onkin muuttunut ihan hullunkuriseksi. 


Ylläolevan leikin avulla harjoittelimme pronomineja, jotka tulivat nelosluokkalaisilleni uutena asiana tänä päivänä. Ensin hoimme rimpsua minä, sinä, hän ääneen aika monta kertaa ja sitten otimme pikkukisan. Luettelin rimpsua pätkän ja kun stoppasin, piti oppilaiden huutaa vastaus. Se, joka ehti ensimmäisenä, sai pisteen.  Pienestä voi ilon repiä näin etäaikana💗

Toinen viikolla leikitty leikki oli kolmosten kanssa tehty lukuyksikköleikki, jossa näyttöni edessä oli värillisiä kuppeja.

Kupeissa oli suuria lukuja ja oppilaspari vuorollaan sai valita kupin värin. Oppilaat näkivät kupit koko ajan. Jos oppilas A valitsi punaisen ja B sinisen, niin nostin silmät kiinni(oppilaat näkivät, että olen silmät kiinni) paperisuikaleet, joissa luvut olivat. Se, kumman kupista nousi suurempi luku, voitti.
Tätäkin pientä leikkiä oppilaat olisivat jatkaneet vaikka kuinka kauan.

Vedän livenä Hangoutsin kautta koko päivän oppilaille. Apunani on työkokeilijapoika Joni, joka joutuikin työssäoppimisjaksolla varsin erikoiseen koulutilanteeseen. Hän on ollut SUURI apu, sillä jaoimme Hangoutsissa oppilaita pienempiin luokkaryhmiin ja näin pystymme vetämään opetusta myös kahdessa ryhmässä kerrallaan livenä. Tänään mm. kolmoset toimivat matikkasalapoliiseina etsien piilotettuja lukuja suurennuslasin avulla Seesaw-sovelluksessa(ilmainen) sillä aikaa, kun neloset tekivät kirjan tehtäviä. Tämä tuntui olevan tosi kiva harjoitus, vaikka laskut olivatkin jo vaikeita.





Vaikka etenemmekin ihan normaalisti aineissa eteenpäin, opetuksellisista tavoitteista tärkeimmät  lienevät nyt perustaitojen vahvistaminen äidinkielen(etenkin lukemisen ja kirjoittamisen) ja matematiikan osalta. 
Niihin on nyt hyvä panostaa. Kirjoittamisharjoitusta tulee näppäimistöllä väkisinkin, kun ollaan jatkuvasti yhteydessä tietokoneen välityksellä. Jos yhteysväylä on WhatsApp, niin silloin voisi kotiin jakaa oppilaille räätälöityjä harjoituksia näppäimistölle. 
Tässä yksi tekemäni kirjoitusharjoitus koneelle. Muokkasin siitä kotiversion. 

Kirjoitan tietokoneella kotona

Itse huomaan istuvani pitkiä aikoja päätteen ääressä, koska etäryhmät ovat tauotta ruudulla koulupäivien ajan. Oppilaillekin tulee valtavasti ruutuaikaa ja nyt on hyvä muistuttaa ulkoilun tarpeesta. Tämä aikoja sitten tekemäni metsäpuuhatiedosto muotoutuikin nyt kotiversioksi ja sen voi tulostaa täältä: 

82 tapaa touhuta metsässä

Laitan tähän vielä yhden ajankohtaan sopivan kirjoitusharjoituksen, jossa oppilas pääsee nousemaan ruudun ääreltä ylös.
Tämä on toiminnallinen kirjoituskalenteri, joka on räätälöity kevääseen ja senkin voi hyvin toteuttaa kotona. 


Toiminnallinen kirjoituskalenteri, kevät

Nyt, kun ensimmäinen etäviikko on selätetty, on tästä hyvä jatkaa positiivisin mielin🌝Jospa Suvivirsi kaikuisi sitten jo omassa luokassa eikä sitä tarvitsisi ruudun ääressä veisata...


 Vanha kuva vuosien takaa tuli tiedostoissa vastaan. Näin pääsiäisen lähestyessä voi oppilaat laittaa kotona myös munajahtiin(jos kotona ei ole massapallomunia, niin tähän käy hyvin pääsiäismunien muovikuoret tai vaikka legopalikat) ja yhdistää harjoitukseen mitä tahansa opittavaa asiaa.

Love First,
then Teach💜
Sari


Ps. Joko seuraat Toiminnallisen oppimisen verkkokoulua Instagramissa?
Siellä on kaikki uusimmat toiminnalliset ideat!
https://www.instagram.com/verkkokoulu/




lauantai 18. tammikuuta 2020

Huovutetut sukat

Käsillä tekemisen iloa!



Blogini on ollut pitkällä tauolla, sillä kaikki toiminnallinen materiaali ja ideat ovat  siirtyneet toiminnallisen oppimisen verkkokouluun 🙂

Nyt kuitenkin ajattelin kirjoittaa postauksen asiasta, josta en koskaan uskonut sitä tekeväni eli KÄSITÖISTÄ. 
En ole todellakaan käsityöihminen, sillä koulussa kässänumeroni taisi aina olla seiskan luokkaa. Nyt aikuisella iällä olen kuitenkin innostunut kokeilemaan, josko tämänkin taidon voisi vielä oppia harjoittelemalla. Ja nyt se on todistettu, kyllä oppii!

Aloitin virkkausharjoituksilla ja tein ensimmäisenä työnä siskoni lapsenlapselle virkatun nukenkopan, jonne löysin vielä oikeankokoisen nukenkin. Hyvin pian sain puhelun, jossa pieni tytön ääni kysyi: Sari -täti saisinko minäkin sellaisen nukenkopan? Tottakai täti teki toisellekin tyllerölle samanlaisen 💗 

Tämän käsityön ohjeita oli helppo seurata.  Nukenkoppa-ohje löytyy Paapon sivulta:

http://paapoputiikki.blogspot.com/2015/02/virkkaa-ihana-nuken-koppa.html

Sen jälkeen kokeilin ala-kouluaikojeni suurinta haastetta eli lapasen ja sukan tekemistä. Päädyin huovutettuihin malleihin, koska niissä käsialavirheet katoavat huovutuksen yhteydessä ja pienet reiätkin häipyvät. Näin ollen aina voi iloita onnistuneesta käsityöstä, vaikka olisi kehnotkin taidot. 




Olen huovuttanut erivärisiä lapasia kaikille läheisille tällä ohjeella:

https://www.paapo.fi/lamminta-kateen-huovutetut-lapaset/

Kun esikoiseni meni armeijaan pari vuotta sitten, pyysi hän, että voisiko saada samanlaiset lämpimät sukat kuin mitä nuo tumput olivat. Olivat kuulemma pelastaneet monta kylmää talviyötä, jotka piti teltassa viettää.
Tuumasta toimeen!

Ostin Novitan 7 veljestä -lankaa vartta varten ja Kaupunkilangan Puistotietä huovutettua osaa varten. 

Nämä seuraavat ohjeet ovat siis omien kokeilujeni perusteella tehty ja toimivaksi koettu. Olen tehnyt samanlaiset huovutetut sukat(tossut) nyt itselleni ja kaverilleni ja muutkin perheenjäsenet odottelevat omiaan.


Tämä oli ensimmäinen koetossuni ja siltä se kyllä näyttääkin😅

En todellakaan tiedä, miten tällainen ohje pitäisi kirjoittaa oikean käsityöammattilaisen tyyliin, joten kirjoitan sen niin, että samanlaiset tumpelot kuin minäkin osaisivat tossut tehdä😊

Seuraava ohje on kokoon 38-39 
-Luo 40 silmukkaa Seitsemän veljestä-langalla.
- Jaa silmukat neljälle puikolle.
- Kudo ensimmäinen kierros oikeaa.
- Jatka sitten 2 oikein ja 2 nurin, kunnes varrella on mittaa sen verran kuin haluat( tein 13 senttiä, että sain käännettyä varren tossun päälle).
- Vaihda sitten nron 6 puikoille ja vaihda lanka huopuvaan.
- Jatka 3 kierrosta oikeaa huopuvalla langalla.
-Aloita kantalapun teko, jossa 1 ja 4 puikon silmukat yhdistetään samalle puikolle ja kudotaan oikealla oikeaa ja nurjalla nurin yhteensä 21 kierrosta.
- Sen jälkeen tee kantalappuun kavennukset (esim. täällä hyvät ohjeet: https://www.youtube.com/watch?v=FW8xRr44V3k ).
- Kantapään tekoon löytyy hyviä ohjeita netistä, joten sitä en vaiheittain tähän selitä https://yhteishyva.fi/artikkeli/villasukan-kantapaa-kolme-ohjetta/article-77624
- Kun kantapää on valmis ja puikoilla on taas 40 silmukkaa, kudotaan n. 23 senttiä ennen kärkikavennuksia.
- Tuolloin sukalla on mittaa kantapään takaa varpaiden kärkeen n. 30,5 cm.
- Huovuta sukka 40 asteessa pyykkikoneessa niin, että laitat sukan sisälle pari pakastepussia estämään sukan kiinni muurautumisen huopumisen aikana ja laita koneeseen ainakin yksi suuri pyyheliina hyvän huopumistuloksen saamiseksi.
- Pesun jälkeen sukka on kutistunut puoleen, mutta laita se sitten kosteana jalkaan ja muotoile sopivan kokoiseksi.
- That´s it ja onnistuu :)

Kaupunkilanka Puistotie: https://www.paapo.fi/tuote/kaupunkilanka-puistotie/

Jos sukka jäi liian suureksi, niin huovuta vielä toisen kerran.

*Lopuksi harjaa sukka niin, että siitä tulee ihanan pörröinen (käytin puhdasta juuresharjaa tähän hommaan 😅)

Love First,
then Teach💜
Sari

Ps. Sen verran käsityökärpänen on puraissut tätä "antikäsityöihmistä", että hain eilen myös pipolangat ja tein itselleni pipon. Ei tullut kyllä niin nätti, kuin mitä Paapon Annen mallina kaupassa oli, mutta jonkunlainen pipo kuitenkin. Ja valmistui nopeasti 👍