sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Kohti kevättä!


Kevät, tuo ihanista ihanin vuodenaika!


Minulla kevät on aina touhukasta aikaa. Puutarhainnostus nostaa taas päätänsä ja siemenpussit täyttävät pöydät. Joka vuosi kylvöön päätyy niitä takuuvarmoja hyviä siemeniä ja joitain uutuuksia.

 Tänä vuonna kokeilin kylvää itse ensimmäistä kertaa myös keijunmekon siemeniä cd-kotelo-viritelmällä. Keijunmekkohan on tunnetusti melko haastava kasvatettava, sillä sitä ei peitetä ja sen siemen on pienen pieni. Niinpä Leena-ystäväni ohjeistuksella kostuttelin päivittäin suodatinpapereita cd-kotelossa, kunnes siemenet heräsivät eloon. Voi sitä ihmetystä! Eihän tässä vaiheessa multaa tarvitakaan.
Hyvin itäneet siemenet on nyt siirretty multaan ja siellä keijunmekko jo toisia sirkkalehtiä puskee varteen.
Eilen kylvin jokavuotiset Tublerit ja Sungoldien vuoro on aivan kohta. Ilman näitä kirsikkatomaatteja ei kesä tunnu kesältä. Kävin jo kasvihuoneessa fiilistelemässä, mutta ei siellä vielä tällaista ollut, niinkuin viime kesänä. Mittari kävi 10:ssä asteessa plussalla, mutta vielä joudun tovin odottelemaan tätä kasvun ihmettä.
Minun kesätyömaani
Kotitalousryhmän kanssa ajattelin kylvää vihanneskrassit aivan kohta. Olisi hienoa saada toteutettua myös tällainen erilainen pääsiäisruoho, jossa lampaiden villa on krassia. Ohjeet löytyvät tämän linkin takaa.


Lintumetsän blogi
Nyt on kuitenkin aika päättää lomailu( joka meni taas aivan liian nopeasti) ja ryhtyä taas töihin. 
Aloitamme heti liikunnallisesti!
Aina välkälle päästäkseen on tehtävä päivän liikettä opettajan ilmoittama lukumäärä. Opettaja voi tehdä tietysti itse mukana. Minä ainakin aion...
Kuukauden liikekalenterin voit tulostaa tästä:
Viikko-jumppa luokasta ulos
Toiminnallista kevättä🔆🌻🌱🐛

Love First,
then Teach!
Sari💜


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti