perjantai 5. toukokuuta 2017

Keksijäpaja

Viime vuonna pääsimme oppilaideni kanssa tutustumaan Tampereen teknologiakylään useampiin kohteisiin lapsuudenystäväni, Melutan insinööri Jari Saukon, kutsumina vieraina. Jari oli seuraillut toimiani, missäpä muualla kuin Facebookissa, ja ajatteli, että saattaisin olla hulluja ideoita toteuttavana opettajana kiinnostunut myös ns. keksijätoiminnasta.
Tartuin samantien kutsuun! Hommasimme kyytirahat kasaan ja matkasimme oppilaideni ja työkokeilija Rosan kanssa kohti Tamperetta.

Retki oli arvatenkin ikimuistoinen sekä oppilaille että meille aikuisille. Vierailimme Melutalla ja pääsimme paikkoihin, joihin vain harvat pääsevät. Mm. Microsoftin testilaboratorio oli verrattavissa lasten silmissä johonkin pyhään paikkaan. Siitä on riittänyt keskustelua, muistelua ja ihmettelyä pitkäksi aikaa. Oppilaat saivat myös vuorollaan ajaa jättisuurta OIKEAA kauko-ohjattavaa kauhuria, joka painoi muutaman tonnin.
      


Vastavuoroisesti me kutsuimme Jarin luokkaamme vierailulle ja hänen tuloaan odotettiin niinkuin kuuta nousevaa. Jari oli noussut lasten silmissä Pelle Pelottoman rooliin omistamiensa lukuisten patenttien ansiosta.
Tuolloin järjestimme luokassa keksijäpajan. Jo päivän nimi oli niin houkutteleva, että lapset kihisivät jännityksestä. Heille annettiin mahdollisuus visioida ja kehittää mitä hulluimpia juttuja. Jarin opettamina lapset oppivat, että ei ole älyttömiä ideoita, vain taivas on rajana innovaatioiden kehitämisessä. Hän muistutti myös, että maailman kaikki suurimmat keksinnöt olisivat jääneet keksimättä, jos olisi ajateltu, että " ei tämä kuitenkaan voi onnistua".
Oppilaani pääsivät kukoistamaan huikealla heittäytymisellä. Heidän korkealentoinen ajattelukykynsä sai välillä vierailijatkin hämmästymään sitä, minkälaisista aiheista päivän aikana keskusteltiin. Oppilaat pohtivat yhden oppilaan aloitteesta mm.aikadilataatiota (=ajan vääristymää, huom.10 vuotiaana!)  ja heidän terävät kysymyksensä ja pohdintansa saivat vierailijat kyselemään minulta, kuinka tuonikäinen  voi osata ajatella tuolla tasolla. 
Oppilaiden joukossa oli selvästi tulevia patentin omistajia ja yhdelle tytölle tarjottiinkin jo Microsoftin vierailun aikana töitä, heti kun hän kasvaisi siihen ikään. Hänen uskomattoman terävät kysymyksensä saivat Microsoftin henkilökunnan välillä aivan hämilleen.
Miten voisimme koulussa enemmän ruokkia luovuutta? On mielestäni tärkeää antaa oppilaiden ajatuksille siivet ja rohkaista vieläkin enemmän tuottamaan omia juttuja. Kuvismallien kopiominen opettajan tekemästä mallista, tasaisen tappava kirjaan puurtaminen, neljän seinän ja pienen pulpetin ääreen rajoittuva toiminta, ovat omiaan tuhoamaan oppilaiden luovuuden.
Keskustelua on käyty myös siitä, että Pinterest on opettajan luovuuden "tappaja". On niin helppoa napata sieltä valmiita ideoita siinä, missä ennen oli pakko keksiä itse.
Osittain allekirjoitan tuon argumentin, osittain en. Kiireisen arjen pelastus on jonkun valmiiksi ideoima malli, mutta toisaalta, jos kaikki luokan luova toiminta pohjautuu Pinterestiin, ollaan mielestäni hakoteillä. Aivot tarvitsevat töitä pysyäkseen virkeinä. Tässäkin, niinkuin monessa muussa asiassa, kohtuus on avainsana.
Minäkin surutta käytän Pinterestin loputonta ideapankkia kiireisen päivän pelastuksena 😊

Nyt halusin tehdä jotain, jolla voisimme innostaa oppilaita keksimään jotain ihan itse tai pienissä ryhmissä. Kysymys ei ole mistään maailmankaikkeutta räjäyttävistä ideoista, vaan pienistä jutuista, joita voisi koulussa kokeilla toteuttaa vähillä välineillä. Tarkoitus ei ole siis tehdä oikeita tuotteita, vaan ns. pienoismalleja ja "protyyppejä" tyyliin "tää olis tällainen aurinkoenergialla toimiva puhelin..."
Koska tällaiset kalenterijutut on niin "mun juttu", tein tämänkin tehtävän kalenterityyliin. Ota talteen, jos tuntuu, että voisit joskus luokassasi toteuttaa. Laitoin vinkkiosioon ehdotukseksi joitain tavaroita, joita tehtävässä voisi käyttää. Opettaja voi itse valita koulun varaston materiaaleista muutakin sopivaa rekvisittaa keksintöjen tekemiseen. Kuvaa klikkaamalla aukeaa tulostettava versio.

Tässä kohtaa kannattaa myös tutustua historian tärkeimpien keksintöjen top 10:een. Yhden aiheeseen liittyvän linkin löydät tästä: http://www.ts.fi/teemat/tiede/584538/Kaikkien+aikojen+keksinnot

Tulevaisuuden tekijät ovat tämän päivän nuoria. He tarvitsevat omaan itseensä liittyviä taitoja monipuolisesti: kykyä innovatiiviseen, kriittiseen ja analyyttiseen ajatteluun sekä opittujen tietojen soveltamista ja vuorovaikutustaitoja. Uuden OPS:in muuttaminen teoriasta käytäntöön tarvitsee kokeilevia ja innostuneita opettajia sekä oppilaita ja tietysti myös ripauksen "luovaa hulluutta". 


Love first,
then Teach💜
Sari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti