torstai 9. elokuuta 2018

Tarinatuokio


Olin itse koululaisena valtavan innokas tarinoiden kirjoittaja. Ainevihkot loppuivat alta aikayksikön eikä jutun aiheista ollut koskaan pulaa(siihen peilaten tuo oman kirjan kirjoittaminen ja blogin pitäminen ei tuota ollenkaan tuskaa😅). 

Kaikilla oppilailla tarinoiden kirjoittaminen ei kuitenkaan kuulu suosikkipuuhiin. Niinpä olen tehnyt kovasti töitä saadakseni ne vastaanhangoittelevat oppilaatkin innostumaan edes jollain tasolla kirjoittamisesta. 
Kirjoituskalenterit ovat olleet valtavan motivoivia! Elokuun kirjoituskalenterin otankin taas käyttöön. 

 Kiertävät tarinavihkot ovat myös suosittuja oppilaitteni keskuudessa(vihko kiertää oppilaalta toiselle). Tätä metodia olen käyttänyt jo ensimmäisinä työvuosina ja vieläkin se toimii!

 Äänettömät paritarinat(oppilaspari kirjoittaa koneella tarinaa vuorotellen lause kerrallaan sanomatta sanaakaan) sopivat niihin hetkiin, kun opettaja kaipaa hetken hiljaisuutta💻 Tuolla konstilla hiljaisuus on taattu ja mahtavia tarinoita syntyy.

Nyt tein digitaalisen version tarinankirjoittamisesta. Olen käyttänyt luokkani kanssa onnenpyörää ennenkin tunneilla. Viimeksi keväällä esimerkiksi niin, että kun oppilaalle tuli jumi kesken tarinan, sai hän käydä pyöräyttämässä pyörää ja sieltä valikoitui hänelle joku verbi, joka piti upottaa tarinaan. Se tuntui olevan valtavan hauska juttu! Ja yllättävän hyvin ne verbit saatiin tarinaan sisällytettyä. Kun luettiin tarinoita, ei voinut millään tietää, mikä verbi oli tullut yhtäkkiä tarinaan mukaan.

Nyt kuitenkin tein vaihteeksi Power Pointiin tällaisen digitaalisen tarinasivun:


Jos haluat kokeilla oman tarinan tekoa, niin lyhykäiset ohjeet oman Power Pointin tekemiseen ovat tässä:


Jospa joku oppilas saisi tästä kipinää kirjoittamisen alkuun päästäkseen😊

Love First,
then Teach💜
Sari










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti