sunnuntai 6. elokuuta 2017

Koulu alkaa!

Kesäsanat osa 1.

Ensimmäiset koulupäivät ovat aina sellaista hakemista puolin ja toisin. Tutustumme toisiimme ja luokkamme tapoihin ja jos sää on kaunis, vietämme varmasti paljon aikaa ulkona. 
Loman aikana rustasin muutamia juttuja valmiiksi, jotta töiden alku sujuisi mahdollisimman "kivuttomasti".
Koulun aloituksessakin suosin paljon toiminnallisuutta, ulkoilua ja metsäilyä. Aina ja kaikilla opettajilla näihin ei kuitenkaan ole mahdollisuutta. Esimerkiksi sateen sattuessa, on keksittävä mukavaa puuhaa sisälle. 
Rakensin ensimmäisen viikon teeman kesäsanojen ympärille. Tehtäviä on yhteensä yhdeksän. Näistä kolme on spinneri-teemalla. 

Spinneri! Tuo ihana ( ja joidenkin mielestä kamala) kapistus. Spinneristä olen lukenut monenlaista artikkelia. Joku lapsi on tunkenut sen suuhunsa ja nielaissut joitain osia, joku saanut peukaloonsa vamman "viritettyään" kapistusta hieman... Toisaalta olen myös kuullut, että sitä on käytetty menestyksekkäästi rauhattomien lapsien levottomuuden poistajana ja valjastettu näin ollen myös koulumaailman käyttöön. Eli ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin.
 Sorruin siis myös muutaman luokkaani ostamaan. Näitä luokka-spinnereitä käytetään valvotusti ja järkevästi. Jotenkin sellainen liika varjeleminenkin nykymaailmassa on hysteeristä. Ei sitä ja ei tätä😅 Miten me 70-luvun lapset selvittiinkään hengissä, kun kieltoja ei juurikaan ollut? Maalaisjärki käteen näissäkin asioissa.


Spinnerin käytöstä voidaan siis olla montaa mieltä, mutta faktahan on, että se on tämän hetken hittituote (jos lukijoissa sattuu olemaan joku, joka ei ole tähän tuotteeseen törmännyt, niin kyseessä on siis sormihyrrä). Pinterestistä löytyy monia eri spinneri-harjoituksia, mutta ei vielä kovin paljoa suomenkielisiä. Niinpä koostin ison paketin sinunkin käyttöösi. Tässä piisaa tekemistä monelle päivällä. Kaikki nämä jutut pystyy toteuttamaan myös ilman hyrrää, jos sellaista ei halua käyttää tai ei satu luokassa olemaan. 

 Aiheena spinneritehtävissä on kesäsanat (spinneriä voi käyttää tiimalasin tavoin myös mm. matematiikan laskujen tekemisessä ja jumppaliikkeissä). Tässä harjoituksessa ei tarvitse murehtia sitä, jos lasten kesälomapuuhat ovat olleet kovin erilaisia. Ei siis pääse  syntymään pahaa mieltä kenellekkään lomansa "vain kotona" viettäneelle. 
Teemme pari erilaista hyrräharjoitusta. Näitä voi tehdä myös pari/ryhmätehtävinä, jolloin hyrriä ei tarvita kaikille tai voi käyttää vaikka virtuaalista digital-spinneriä. Sellainen löytyy ainakin http://ffffidget.com/ sivustolta. AppStoressa ja Google -kaupassa on myös lukuisia ilmaisia digitaalisia versioita. Jopa Scratchistä löytyy sellaiseen mahdollisuus.
Tehtävässä voi hyvin käyttää myös jotain muuta ajastinta, perinteistä tai virtuaalista. Tai tehdä ilman minkäänlaista timeria.

 Ensimmäisessä harjoituksessa kirjoitetaan(yksin/pareittain/ryhmissä) omaan kesään sopivia sanoja spinnerin pyöriessä. Opettaja voi halutessaan muuttaa spinnerin pyörityskertoja sen mukaan, kuinka paljon haluaa antaa lapsille aikaa tehtävän suorittamiseen (ja tosiaan opettaja voi käyttää tässä screenillä virtuaalista ,yhteistä, spinneriä myös). Mikäli spinneriä pyöritetään turvallisesti alustalla (pyöriminen loppuu nopeampaa) , joutuu pyörityskertoja laittamaan lisää.



 Toisessa harjoituksessa korjaillaan opettajan tekemiä virheellisiä kesäsanoja. Lopuksi korjataan nekin sanat, joita ei ehditty spinnerin pyöriessä korjata.


Kolmannessa tehtävässä ei tarvita ajastimia eikä spinnereitä. Siinä kerätään koodaamalla sanat siinä järjestyksessä, kuin ne ovat kakkostehtävän sanalistalla. Laaditaan "keräysreitistä" koodirivi.
 Tämän voi muuttaa myös toiminnalliseksi sijoittamalla sanat lattialle "ruutuihin".


Samoilla sanoilla on kiva leikkiä myös digitaalista hirsipuu-leikkiä. Kirjoita edellisten harjoitusten kesäsanat tähän peliin ja peli ohjaa sinut sitten eteenpäin. Klikkaamalla kuvaa pääset ohjelmaan(loistava ohjelma myös esim. ruotsin/enkun sanojen kertaamiseen).

Seuraava tehtävä onkin sitten Peppu irti penkistä- kirjan oma toiminnallinen harjoitus, johon valitaan kesäsanalistalta niin monta sanaa, kuin ryhmiä luokasta muodostetaan. Suosittelen, että ryhmät ovat aika pieniä, ettei odottelua tule liikaa. Tarkemmat ohjeet tähän juoksuleikkiin löydät kirjan sivulta 12, leikin nimi on Kirjainleikki. Valitkaa tähän tehtävään sanat, joissa on yhtä monta kirjainta. Esim. kolme ryhmää ja heille sanat aurinko, hattara ja ukkonen (kaikissa 7 kirjainta, jos oppilaita on luokassa vähemmän kuin 21, saa loppuja kirjaimia etsiä koko ryhmän voimin).
Koska otan nyt ekalle viikolle tämän spinneri-jutun, niin teemme siihen liittyen myös naulakkomerkin. Voit tulostaa sellaisen myös luokallesi tästä: 

Vanhemmat saavat syksyn alkajaisiksi kotikirjeen kirjoitettavaksi opettajalle. Koska luokkaani tulee taas puolet uusia lapsia, on mukava kuulla vanhempien tarkempia terveisiä mm. lapsen kiinnostuksen kohteista, iloista ja suruista. 
Valmiin,ilman allekirjoitusta olevan kirjepohjan, voit tulostaa tästä:



Eikä tässä vielä kaikki😉
Seuraavassa postauksessa saat samoihin sanoihin liittyviä lisätehtäviä ja toimintaa! Lisäksi tulossa on uusi elokuun kirjoituskalenteri kaikille kalenteriani käyttäville.

Iloista ensimmäistä kouluviikkoa!

Love first,
then Teach💜
Sari


4 kommenttia:

  1. Kivoja vinkkejä! Ehdottomasti tulevat käyttöön. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Ja tosi kiva kuulla, että tulee käyttöön😊👍

      Poista
  2. Kiitos! Ihan mahtava vinkkipaketti. Minkä ikäisiä oppilaita itselläsi on tällä hetkellä?

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Minulla on yhdysluokka 3-4 lk ja lisäksi kutosten ruotsi.

    VastaaPoista