sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Hyvää uutta vuotta 2019!

Uusi vuosi ja uudet kujeet...

Tai no, osittain mennään kyllä vanhoillakin kujeilla, mutta uusiakin on pienen hengähdystauon aikana syntynyt. Ideoita pulpahtelee mieleen aivojen  päästessä välillä "lepomoodiin". 

Mutta ensin asiaa koulutuksista, sillä niistä tulee paljon kyselyjä. Koulutuksia on kevään aikana tulossa taas useammalle paikkakunnalle:
Turku, Kokkola, Tampere, Virrat, Kauhajoki, Pori, Kokemäki ja joitain paikkakuntia, joita vielä sovitellaan kalenteriin. Kovin montaa arkipäiväkoulutusta en voi tälle keväälle ottaa, sillä teen nämä kaikki oman opetustyön ohessa.

Myös Educassa olen kutsuttuna luennoitsijana Liikkuvan koulun hommissa perjantai-iltapäivänä. Siellä LIKESin Jouni Kallion kanssa käymme läpi toiminnallista oppimista niin, että ensin Jouni tuo esille toiminnallista oppimista tukevia faktoja tutkimuksen puolelta ja sen jälkeen minä tykitän puoli tuntia ideoita ja toteutustapoja toiminnalliseen oppimiseen. Siellä katsomme videoita ja kuvia niin paljon, kuin vain ehdimme tuon puolen tunnin aikana. Tuo aika on tosi lyhyt, sillä yleensä koulutuksissa toimimme 3 h ja siinä ajassa ehdimme läpikäymään valtavan määrän erityyppisiä harjoituksia.
Mutta kyllä tuossa vähän pääsee kurkistamaan luokkani tapaan oppia.

 Jos tulette paikalle, niin kannattaa varata mukaan Digihiki- ja Peppu irti penkistä- kirjat, niin voitte kirjata sinne leikkien yhteyteen havainnot videoista ja kuvista.

Tammikuu onkin jännittävää aikaa, sillä DIGIHIKI-kirja ilmestyy 14.1. Olette ahkerasti tilanneet sitä ennakkoon(KIITOS 💓) ja ennakkotilaajat saavatkin kirjansa heti ensimmäisten joukossa. Avaan kirjan antia tarkemmin lähiviikkoina. Kerron, kuinka kirjan käyttäjä on huomioitu tässä uudessa kirjassa entistä paremmin ja kuinka tämä tuo paljon uutta ja erilaista luokanopettajan työtä helpottamaan.

 Kirjan voi tilata ennakkoon tämän sivun oikeassa laidassa olevaa kirjan kansikuvaa klikkaamalla VIP-hintaan ja sen saa heti 14.1 jälkeen omaan postilaatikkoonsa arjen avuksi.

Myös toimintamattoja voi tilata tämän sivun oikeassa laidassa olevaan sähköpostiin viestiä laittamalla. Tammikuun alku on meillä vielä aika ruuhkainen, sillä vielä 14:n koulun matot on toimitettavana ennen kuin päästään uusien tilausten pariin. Kannattaa siis varmistaa tilaus mahdollisimman nopeasti, niin ehtii saamaan  Peppu irti penkistä- maton vielä tämän kevään aikana. Maton mukanahan tulee 50:n idean vinkkitiedosto, jolla pääsee alkuun ja lisäksi 101-ihmispelin suomennetut säännöt. Myös numerot tulevat linkkinä automaattisesti maton mukana ja siitä ne on helppo tulostaa. 
Peppu irti penkistä- toimintamatto löytyy jo lähes sadasta suomalaiskoulusta!
Nyt kuitenkin ensimmäisen koulupäivän vinkkeihin. Nämä seuraavat ovat siis tutut jutut viime tammikuulta(vuosiluku vain vaihdettu). Silloin paripeli oli todella suosittu ja meillä pelattiin sitä monta kertaa. Sivu aukeaa suoraan Drivesta avattuna niin, ettei peli näytä mahtuvan yhdelle sivulle, mutta kun tallennat sen ensin koneellesi, aukeaa se aivan oikein.






Ja tällä voi aloittaa vuoden ensimmäisen matematiikan tunnin. Molemmat aukeavat klikkaamalla yläkuvaa.



Uutena harjoituksena teemme tämän vahvuuspilven.  Oppilaat saavat valita omia vahvuuksiaan(myös taitojaan) ja tehdä niistä oman vahvuus-sanapilven tähän tyyliin:
Word art-sivustolla( https://wordart.com/ ) saa helposti tehtyä kirjautumatta upeita sanapilviä!

Vahvuuksien pohdinnassa voisi apuna lapsilla olla tämä lista, johon kokosin pohdintaa tukemaan vahvuuksia ja taitoja.
 Klikkaa kuvaa
Klikkaamalla kuvaa aukeaa koko tiedosto


Ensimmäisenä koulupäivänä voisi olla mukava myös muistella mennyttä uutisvuotta ja pohtia, mikä muuttuu vuonna 2019. Sen voi tehdä pienellä visailulla:

1. V. 2018 Presidentti Sauli Niinistölle syntyi poika. Mikä on pojan nimi?

a) Aapo
b) Eero
c)Aaro

2. V. 2018 Yhdistyneiden kansojen raportin mukaan maailman onnellisin maa on
a)Ruotsi
b)Suomi
c)Norja

3. Keväällä 2018 Etelä-Korean olympialaisissa kultaa 50 km hiihdossa voitti

a)Iivo Niskanen
b) Sami Jauhojärvi
c)Krista Pärmäkoski

4. V. 2019 marraskuussa voi maantiellä nähdä kevytautoja. Ne ovat 

a) mopoautoja
b)tavallisia henkilöautoja, joiden nopeus on rajoitettu 60 km tunnissa  
c)ne painavat alle 1000 kg

5. v. 2019 muuttuu nimilaki. Jatkossa etunimiä voi olla
a) max 3
b)max 4
c)max 5

Ehkäpä ensimmäisenä koulupäivänä on aikaa myös hiljaiselle työlle. Silloin voi vaikka väritellä zentangle-tyylillä uutta vuosilukua harjoitellen.

 
 Värityskuva 2019
Kuva ilmainen värityskuva, lähde:

https://webdelmaestro.com/dibujos-para-colorear-dibujos-de-2019/dibujo-para-colorear-de-2019/


Aikuisilla on tapana uuden vuoden kynnyksellä pohtia mennyttä ja suunnitella tulevaa. Samalla ajatuksella tässä puuhaa myös oppilaille.

Klikkaamalla kuvaa aukea tulostettava tiedosto.
 Katsaus uuteen vuoteen
Vaihtoehtona edelliselle voisi olla tämä:
Klikkaamalla kuvaa aukeaa koko tiedosto

Yksi juoksuleikkikin uuteen vuoteen liittyen on ensimmäiseen päivään varattu. Siitä saatte kuvamateriaalia ja ohjeistusta vähän myöhemmin.

"Vapauta sydämesi vihasta, mielesi huolista. Elä yksinkertaisesti. Vaadi vähän, anna paljon. Täytä elämäsi rakkaudella. Ajattele muita ihmisiä. Kylvä auringonpaistetta. Tee, kuten toivoisit itsellesi tehtävän. Kokeile tätä viikko ja yllätyt!"

(The way to happiness: Keep your heart free from hate, your mind from worry. Live simply, expect little, give much. Scatter sunshine, forget self, think of others. Try this for a week and you will be surprised, -Norman Vincent Peale)


Mukavaa ja innostavaa kevätlukukautta juuri sinulle😘


Love First,
then Teach💜
Sari



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti