perjantai 16. helmikuuta 2018

Lukemalla luokkaretkelle!

Lukuintoa kasvattamassa📚


Lapsuuden ensimmäiset kirjamuistot ovat jälkiä, jotka pysyvät koko elämän mielessämme. Kuinka moni blogini lukija muistaa tunteet, jotka koit, kun seikkailit Viisikon jännittävissä hetkissä mukana tai kuinka elit Vihervaaran Annan mukana matkan, jonka vain toinen sarjan lukija voi ymmärtää?

Kirjojen kautta lapsi kokee pelkoa, jännitystä, rakkautta, ihmetystä ja onnellisuutta.
Lukemisen kautta matkaamme maailmoihin, joihin ei ole mitään muuta porttia, kuin kirjan avaaminen.

Mediasta saa lukea viikottain nuorison lukutaidon heikkenemisestä. Se kuulostaa minusta jotenkin vieraalta, sillä se totuus, jonka luokassani havaitsen, on toisenlainen. 

Lapset rakastavat lukemista. Lukunurkkaus luokassani täyttyy keskittyneistä lukijoista ja oppilaat lukevat lukuvuoden aikana paljon. Luetuista kirjoista tehdään esitelmiä monin nykyaikaisin menetelmin.

Viime lukuvuonna lanseerasin luokalleni  uuden lukuinnostajan, Lukemalla luokkaretkelle-kampanjan.
Tiedän, että joissain kouluissa retkistä on jo luovuttu, mutta me teemme vielä luokkaretkiä keväisin. 
Rahankeruu on usein melkoinen kompastuskivi ja voimainponnistus. Kukaan ei jaksa myydä enää vessapaperia ja karkkeja.
Niinpä mietin, miten raha voitaisiin saada kokoon muutoin kuin niin, että raha tulee vanhemmilta lapsille helposti kuin "Manulle illallinen"😊

Yksi laaja-alaisista kokonaisuuksista on yrittäjyyskasvatuksen huomioiminen luokassa ja tämähän on sitä ihan parhaimmillaan. 
Yrittäjyyttä on monenlaista. Bisnes-ajatusmallin lisäksi, yrittäjyys on arjessa puurtamista, yritystä ja erehdystä.
Joskus itsensä voittaminen ja haastaminen on ihan parasta yrittäjyyttä!

Tänä lukuvuonna meillä Järvi-Pohjanmaalla on painopiste laaja-alaisissa juuri työelämätaidoissa ja yrittäjyydessä. Alakouluissa yrittäjyyskasvatus painottuu erityisesti sisäiseen yrittäjyyteen: vastuunottamiseen ja toimintaan omien tavotteiden saavuttamiseksi. 
Meillä toimintana toimii lukeminen ja tavoitteena luokkaretki.

Tämän vuoksi ajattelin ottaa oppilaiden kanssa käyttöön uudestaan tämän Lukemalla luokkaretkelle- mallin ja saattaa olla, että siitä tulee vuosittainen perinne. Yksi oppilas sanoi, että äiti jo odottikin, että milloin tämä taas alkaa😊
.
Idea on kaikessa yksinkeraisuudessaan todella toimiva. Oppilas saa lukupassin ja kirjalistan. Kirjalistalla on eri aihealueisiin liittyviä kirjoja, joista lapsi valitsee yhden jokaisesta aihealueesta. Sen lisäksi listalla on "oma valinta"-sarakkeita lukuisia. Niihin merkitään itse valitut kirjat. 

Aihealueiksi valitsin tänä vuonna uutuudet, klassikot, fantasia, sadut, lasten tietokirjat, eläimet ja harrastukset, sarjakuvat ja salapoliisi-kirjat. 2016-syksyllä, kun aloitimme projektin, meillä oli mm. oma osasto Suomi 100-kirjoille ja runoille ja projektimme huomioitiin mm. Lukukeskuksen kampanjassa.

Oppilaat hankkivat sponsorin, joka maksaa 1- 2 e/luettu kirja. Max 20 kirjaa laskutetaan, sillä tavoitteena on kerätä 20 e/oppilas. Sponsorit olivat viime vuonna vanhempia, isovanhempia ja kummeja. Vanhemmat mieluummin antavat sen 20 e näin "palkkana", kun se pitäisi muutenkin antaa retkeä varten😊
 Lukupassiin merkitään luettu kirja ja aikuisen kuittaus. Kuittauksen voi laittaa opettaja, kotiväki tai kirjaston henkilökunta. Kirjoja luetaan kotona, koulussa ja vaikkapa kirjastossa. Siellä on nähtävillä luokkamme lukulista.
Alajärven kirjaston Tiina oli taas suurena apuna kirjalistaa laatimassa ja kirjakuorma saapui suoraan koululle isossa laatikossa. Olen kiitollinen tästä mahtavasta yhteistyöstä!
Viime vuoden perusteella uskallan väittää tämän mallin toimivan ja lisäävän lukuintoa. Vähemmän lukevilla lapsilla se saattaa herättää kiinnostuksen lukea myös projektin ulkopuolella, niinkuin viime vuonnakin kävi. Kirjojen paksuudella ei ole väliä ja hitaammille lukijoille onkin tarjolla oman tason mukaisia kirjoja.

Paljon lukeville tämä antaa mahdollisuuden tutustua uusiin kirjoihin, joihin muuten ei tulisi tartuttua. Yksi oppilas luki viime vuonna yli 200 kirjaa projektin aikana huvikseen!!
Perjantain lukutunnilla eräs poika hihkaisi tunnilla, että tämä kirjahan on tosi hyvä, vaikka näyttää ihan huonolta 😅

Jos haluat ottaa tästä ideasta kopin, niin kirjalistamme löytyy täältä:



Ja passin mallin voit tulostaa tästä:


 ”Jos et lue, mitään ei tapahdu. Jos luet, niin paljon tapahtuu.”
- Gandhi-


Love First,
then Teach💜
Sari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti