maanantai 15. tammikuuta 2018

Tutki ja toimi

Touhun päivä ja vähän muutakin!



Joskus päivä vie täydellisesti mukanaan😊 Tänään oli juuri sellainen päivä. Matikan tunnilla aloiteltiin murtoluku-Minioneilla.
Sen jälkeen oli tarkoitus koota Multilink-palikoilla erilaisia murtoluku- kokoonpanoja.
 Niitä tehtiinkin aluksi. Ohjeina oli rakentaa erilaisista väreistä murtolukuja. Ohjeena saattoi olla esim. "Valitse rakennelmaasi 2/5 lempiväriäsi ja 1/5 sellaista väriä, josta et yhtään pidä" jne.

Sen jälkeen tein lennossa suunnitelman muutoksen. Annoin oppilaille ison paperin ja sanoin, että nyt tehtävänäsi on rakentaa viidestä palikasta mahdollisimman monta erilaista rakennelmaa. Tunnelma sähköistyi luokassa samantien. Alkoi touhu ja tohina. Isot palikat loppuivat jossain vaiheessa ja sitten otettiin jo eskareiden pikkupalikatkin mukaan. Rakentaa sai niin kauan kunnes palikat loppuivat molemmista sangoista.
Ja voi mitä kaikkea syntyikään! Parhaimmillaan keksivät yli 20 erilaista muodostelmaa.


Sen jälkeen annoin oppilaille pistepaperin ja pyysin valitsemaan rakennelmista kolme, jotka opeteltaisiin piirtämään. Alkamassa oli nimittäin jo kuvistunti.
Tässä kohtaa oppilailla meinasi usko loppua. "Ei näitä voi piirtää!" " En osaa!"  "Miten nää voi?"

Kunnes tapahtui se kuuluisa ahaa-elämys. Ja voi sitä riemua ja osaamisen iloa, kun kolmiulotteisuus alkoi hahmottua. Voidaanko tehdä näitä seuraavakin tunti? Saanko keksiä itse vielä lisää ja isompia? Täähän on muuten vähän niinkuin koodaamista! Ope, ei lopeteta vielä!
Ja niitähän keksittiin ja piirrettiin. Huikeita tuotoksia! Kyseessä on kuitenkin vasta 3-4 luokan oppilaat.




En muista milloin näin suurta onnistumisen riemua olisi kokenut koko luokka yhtä aikaa. Niitä käytiin näyttämässä naapuriluokissa ja keittäjällekin. Paperit lähtivätkin repuissa heti kotiin ja tyhjät pistepaperit myös. Eräs oppilas sanoi kotiin lähtiessään:" Ope, sää voit illalla rakentaa näitä erilaisia rakennelmia ja lähettää meidän luokan Whatsapp - ryhmään kuvia niistä ja sit me kotona piirretään." Jep😅

Tänään ehdittiin muutakin. Ympässä tutkimme ilmaa ja sen liikkumista. Teimme omat "tuulimittarit" ja lähdimme ulos tutkimaan tuleeko, kuinka kovaa ja mistä suunnasta. 
Ilmansuunnatkin tuli samalla kerrattua. Tänään olikin jäätävä pohjoistuuli!



Hiihtokausi alkoi viime viikolla!

Saimme viime viikolla valaistun pururatamme taas hiihtokuntoon ja kyllä tuota 750 m lenkkiä on nyt hiihdelty paljon!

Tein viime vuoden aikana jokaiseen lajiin omat sportfoliot ja koska tälle näytti olevan muillekin tarvetta, jaan sen nyt tässä tulostettavana versiona. Eli kyseessä siis hiihtoon liittyvä itsearviointi.
Klikkaamalla kuvaa, saat tulostettavan mallin.



Välkkä-bingo on myös toiminut mainiosti!Ketään ei ole tarvinnut viime viikon aikana houkutella ulos, vaan sinne on juostu kiireellä. Oletteko kokeilleet jo?

Oppilaat keräävät bingoja aivan intona ja tällä viikolla taitaa olla kaikilla jo kolme bingoa kasassa. On siis ylimääräisen liikunta-tunnin aika. Siitä tuleekin murtoluku-liikunta-tunti, joten tulee matikkakin siinä samalla hoidettua. 

Toiminnallisuus on meillä niin arkipäivää, ettei se ole mikään erikoinen juttu. Kukaan ei ihmettele tai ala käydä ylikierroksilla, kun matikan tunnilla ollaankin ulkona tai äidinkielen tunneilla heitetään kärrynpyöriä. Niin on kolmosen ensimmäisestä päivästä alkaen arki kulkenut ja sitä rataa jatkuu aina ne kaksi vuotta, jotka oppilaat luokassani ovat.
Olen itse rutinoinut 25 v aikana siihen malliin, että liike ja toiminta koulupäivän aikana on lääke moneen hankalaankin asiaan, eikä sen periaatteen toimivuutta ole vielä koskaan tarvinnut kyseenalaistaa.

Olen todella iloinen, että uuden OPS:in myötä toiminnallinen opetus ja PIP-termini on levinnyt laajalti ympäri Suomen ja rantautunut moniin kouluihin💛Opettajankoulutuslaitoksissa käytetään kuulemma Peppu Irti Penkistä- kirjaani kurssimateriaalina ja se on superhienoa. Kirjaa kun ei ollut alunperin edes koskaan tarkoitus näistä menetelmistäni tehdä.


Toiminnallisuuden lisäksi olen kuitenkin tavattoman innostunut kokeilemaan kaikkea ihan  uutta. Hyppään mielelläni lasten maailmaan ja heille tärkeiden asioiden tiimoilta saan opetettua monta asiaa vaivattomasti. Samalla lasten huomio on aina taattu! Näistä hyvänä esimerkkinä twiitit, hästägit, snäpit, Minecraftit, kuvankäsittelyt jne.
"Älä hämmästytä lapsia teknologialla, vaan sillä, mitä teknologialla voi saada aikaan", sanoi joku joskus ja jossain😊Enpä olisi paremmin osannut sanoa. Siispä toiminnallisuuden rinnalla kulkee digitaalisuus luontevana osana oppitunteja ja i padit ovat ahkerassa käytössä.

Toiminnallista elämää Facebook-sivulla jakamani esimerkki vuorosanaviivan opetuksesta Faketext-sivun kautta, on hyvä esimerkki siitä, miten opetettava asia sujahti helposti lasten omaan maailmaan ja asia opittiin suit sait sukkelasti. Oli myös mukava kuulla, kuinka moni opettaja sanoi kokeilevansa nyt samaa juttua omien oppilaidensa kanssa. Näistä kokemuksista kuulisin niin mielelläni myöhemmin!


Se, että saan teiltä opettaja-kollegoilta jatkuvasti paljon viestejä ja kyselyjä, on minusta aivan ihanaa. Saada olla inspiroimassa, tsemppaamassa,  ja kannustamassa uusia opettajia ja herättelemässä jo työelämässä pitkään mukanaolleita opettajia, on minulle tärkeää.
Yhdessä olemme myös ideoineet monenlaisia juttuja. Olen siis saanut vastavuoroisesti ideoita yhteisistä ideariihistämme. Ja tämä kaikki on tapahtunut ns. vieraiden opettajien kanssa. Suurinta osaa teistä en ole tavannut koskaan, osan PIP-koulutuksessa pikaisesti. Silti tuntuu, että olisimme tunteneet jo paljon kauemmin, sillä ammatillinen hengenheimolaisuus yhdistää! 

En kuitenkaan halua olla se "kukkahattutäti", joka pakkosyöttää omaa ideologiaansa niille, joita ei tämä tapa opettaa kiinnosta. Jokainen tekee työtään omalla, oikealla, tavallaan. Ja kaikki me teemme luokassa taatusti parhaamme, että lapset oppivat.

Uskon ja luotan siihen, että te, jotka blogiani luette, olette juuri niitä ihmisiä, joita nämä ideoimani jutut oikeasti kiinnostavat ja joita haluatte ehkä myös omien oppilaittenne kanssa kokeilla. Siispä keep in touch😊

Love First,
then Teach💜
Sari



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti