maanantai 31. heinäkuuta 2017

Peppu Irti Penkistä- kirja ilmestyy nyt! Julkaisupäivä on 1.8. 2017!

Nyt ollaan jännän äärellä! Kirjani on juuri saapunut painosta ja on valmiina sinua varten. Ehdit saamaan sen koulun alkuun mennessä itsellesi. Postitus aloitetaan yksityisille ennakkotilaajille tämän päivän aikana ja kouluille 7.8 alkaen.



 Kun minua pyydettiin ryhtymään tähän kirjoitusurakkaan, en ihan kunnolla tiennyt mihin olin pääni taas pistänyt. Kirjan tekeminen on loppujen lopuksi aika kovaa hommaa!
 Se ei menekään niin, että annat ideasi eteenpäin ja jotenkin niistä sitten kirja syntyy 😉
Jokaista tekstiä, ohjetta, kuvaa ja materiaalia on hiottu moneen kertaan; sanamuotoja ja lauserakenteita on käyty läpi kustannustoimittajan ja kielenhuoltajan kanssa, ohjeiden selkeyttä ja ymmärrettävyyttä on testattu edellämainittujen lisäksi kollegoilla, oppilailla ja ystävillä. Vaikka lähes kaikki pelit, leikit ja harjoitukset on testattu käytännössä oppilaiden kanssa monien vuosien aikana oppitunneilla, niiden julkaisukuntoon saattamisessa on kuitenkin omat haasteensa. Ohjeistuksen täytyy olla selkeää, ettei opettajan kiireessä tarvitsisi arvuutella, että mitenhän tätä peliä/leikkiä oikein leikitään. Toki uuteen peliin tutustumiseen ja ohjeiden läpikäymiseen kannattaa käyttää aikaa sen verran, että on itse aina varmasti selvillä säännöistä ja leikin kulusta.






Tässä esimerkkisivu kirjan harjoituksesta nimeltä PohBal-lautapeli. Leikin ohjeistuksen lisäksi siinä kerrotaan opetukselliset tavoitteet, tarvittavat materiaalit ja etukäteisjärjestelyt. Tunnin loppuun on opettajalle annettu mahdollisia kysymyksiä loppupohdintaa varten,sekä kerrottu mihin uuden OPS:in laaja-alaiseen osa-alueeseen harjoitus sopii. Leikin ohjeista löytyy myös tieto tarvittavista liitteistä (ovatko liitteet kirjan takana vai sähköisesti tulostettavissa).




Sähköisessä liitetiedostossa on ihanat värikkäät pelipohjat moneen harjoitukseen/leikkiin/peliin. Ne voi tulostaa A3-kokoisena.
Tarvittavan materiaalin halusin olevan edullista kierrätystavaraa tai mahdollisimman helposti itse tehtävissä tai kopioitavissa kirjan liitetiedostosta. 
Itse olen ollut ankarin arvostelija enkä ole päästänyt itseäni (enkä varmaan kustannustoimittajaani Sari-kaimaakaan) helpolla. 
Minulla oli muutamia ehdottomia "vaatimuksia" kirjan suhteen:
Halusin saada siihen mahdollisimman monta tekemääni pelilautaa- ja pohjaa ja paljon erilaista muuta tulostettavaa materiaalia; toiminta- ja tehtäväkortteja, onnenpyöriä, sanalappuja, toiminnallista matikkamateriaalia jne.

 Olisin halunnut kirjaan paljon myös valokuvia käytännön oppimistilanteista, havainnollistamaan leikkejä ja pelejä, mutta kustannusteknisistä syistä johtuen, se ei valitettavasti ollut mahdollista. 
Niinpä ohjeet on pyritty kirjoittamaan niin yksityiskohtaisen tarkasti, että jokainen ymmärtäisi harjoitusten kulun ilman kuviakin. Kirjan paksuus alkoi hipoa jo mahdottomia lukuja ja kaikki ylimääräinen oli karsittava, että saimme tämän suuren määrän ideoita kirjaan mukaan.
 Laitoimme kirjan nimeen aluksi ympäripyöreästi yli 150 ideaa...No, lopulta ideoiden määräksi muodostui 172! Luulen, että sieltä löytyy jokaiselle jotain sopivaa puuhaa tulevalle lukuvuodelle.


Toinen asia, josta pidin itsepintaisesti kiinni, oli värilliset  ja suuret pelilaudat. Oli mukava saada kirjaan jotain ihan uutta ja erilaista. Toteutimmekin nyt nämä upeat pelilauta-liitteet modernisti sähköisenä versiona. 


Nämä kaikki (ja paljon muuta) löytyvät kirjassa annetulta www-sivustolta tulostettavana versiona joko värillisenä tai mustavalkoisena. 

Näin ollen, jokainen opettaja voi halutessaan tulostaa ne värillisenä ja suurena, jolloin ne ovat motivoivan ja houkuttelevan näköiset. Kirjan ostaja saa web-osoitteen, josta kaikki suuret pelilaudat ja laajat korttipaketit löytyvät tulostettavina versioina. Esimerkiksi viikinkijaksoon sopiva viikinkipeli on kertakaikkiaan houkuttelevan näköinen visuaalisesti! 
Näitä sähköisenä toteutettuja suuria liitteitä ei ole kirjan liiteosiossa. Kirjan takana oleva oma tulostettava liiteosio (jossa on mm. lisää pelejä ja toimintakortteja) on myös melko muhkea. 

 Kaikki kirjan harjoitukset eivät ole liikuntaa lisääviä, vaan osassa harjoituksista toimitaan muulla tavoin. Käden taidoin, lautapelejä pelaillen, askarrellen jne. 
Pelikortteja ja noppia tarvitaan useassa leikissä/pelissä.
Yritin koota monipuolisen kokonaisuuden erilaisista toiminnallisista työtavoista, että niitä voisi toteuttaa myös, jos liikkuminen luokassa ja koulun alueella ei aina onnistu. Toki pääasiassa kirjan leikeissä touhutaan Peppu Irti Penkistä- meiningillä.

Myös Suomi-tehtäviä valittiin kirjaan useampia. Tehtävät ovat sellaisia, että ne sopivat Suomi 100- juhlavuoteen, mutta myöhemmin myös ympäristöopin kotimaa-jaksoon. Esimerkiksi Selviytymisseikkailussa menee kokonainen koulupäivä metsässä selviytymishaasteita tehden. Kirjassa ohjeistetaan myös päivän päätteeksi pitämään positiivinen "heimoneuvosto". 
Selviytymisseikkailussa kannattaa hyödyntää logoja ja muuta innostavaa rekvisiittaa.

 Koodaus ja Suomen kaupungit -on yhdistetty Aarrejahti-leikkiin ja digitaalisuus on mukana Suomi kuvakisassa. Oikein mukava ja  "suomalainen juttu" on myös Perinneleikki-peli, jossa sekä leikitään vanhoja suomalaisia leikkejä että opitaan asioita entisajan lasten elämästä. Myös kirjan Tulitikkulaatikko-mainonta sopii meneillään olevaan Suomen juhlavuoteen loistavasti!

Minä-laatikko toteutettiin luokassani viime vuonna, kun aloittelin Suomi-teemaa. Se on aivan mieletön paketti. Laatikko on kovatöinen, mutta todella informatiivinen ja monipuolinen kokonaisuus, jossa voi yhdistää mm. digitaalisuutta, perinteitä, käden taitoja ja musiikkia. Tässä pieni video oppilaani tekemästä Minä-laatikosta. Kaikki ohjeet, ideat ja vinkit tähän kokonaisuuteen löytyvät kirjasta yhteiskuntaopin osuudesta. Klikkaamalla kuvaa pääset katsomaan videon oppilaani tekemästä Minä-laatikon esittelystä.



Äidinkielen harjoituksissa vastaan tuli ongelma;  kuinka partikkelit/adverbit/taipumattomat sanat nykyään nimetään eri kouluissa ja eri luokka-asteilla. Nuoremmilla oppilailla puhutaan usein vielä partikkeleista, kun puhutaan taipumattomista sanoista. Adverbi-sana on uuden opsin mukaisesti käytössä jo isommilla, kun luokitellaan esim. sanaa "kauniisti" (ei siis enää partikkeli). Tähän kielelliseen kuvioon konsultoin tuttuja yläkoulun ja lukion äikän opeja, tätä pohdittiin myös kustannustoimittajan ja kielenhuoltajan kanssa. Tulin lopulta siihen tulokseen, että koska käytäntö on tässä vaiheessa vielä kovin kirjava, voin ihan hyvin käyttää partikkeli- sanaa jossain tilanteissa  ja siitä ei nyt suurempaa numeroa kannata tässä yhteydessä tehdä. Termistö selkiytynee lähivuosina. Suomen kielen sanaluokkiin on kirjassa vauhdikas SanaBoli-lautapeli, jossa on mielenkiintoisia toimintatehtäviä kielellisten haasteiden välissä.
Peikonpesä- leikissä kerrataan äidinkielen asioita, mutta leikkiä voi oikein hyvin soveltaa myös matematiikkaan.
Samoin sijamuotojen Kielioppi-kunkku on varmasti oppilaiden mieleen. Lisäksi äidinkieleen (kuten muihinkin oppiaineisiin) on lukuisia luokassa toteutettavia ns. nopeita toimintatuokioita, joita voi ripotella muun opetuksen lomaan.  
Uskonnon osuudessa oli myös omat haasteensa. Yritimme saada mukaan leikkejä, joissa käsitellään kaikkia pääuskontoja.  Suomen pitkäaikaisen kristillisen kulttuurin huomioiden myös pääsiäiseen liittyvää materiaalia löytyy yhden toimintapelin verran(kuva siitä pelistä näkyy osittain tämän postauksen ensimmäisessä värikuvassa vasemmassa ylänurkassa). Sen voi myös toteuttaa vaihtoehtoversiona ilman kristinusko-termistöä. Myös raamatturata-idea on helppo toteuttaa muidenkin pyhien kirjojen kanssa. 
Kuppijumalat pelissä opitaan maailman uskontojen pyhiä henkilöitä ja jumalia hauskan nopeusleikin avulla.

Ruotsin kieli tuli viime vuonna uutena oppiaineena 6.luokille. Siihen oli hyvin niukasti toiminnallista materiaalia tarjolla. Itse ainetta viime vuonna opettaneena, kokosin kaikki käyttämäni toiminnaliset leikkini ja tekemäni materiaalit yhteen kasaan ja ne on nyt siis kirjassa myös saatavilla. Oivallukset syntyivät usein luokkatilanteissa tai KOK-(käsi oven kahvalla) periaatteella, joten suurimmassa osassa ei kummoisia etukäteisjärjestelyjä tarvita ja niitä voi toteuttaa luokkahuoneissa "ulos" lähtemättä. Samoja leikkejä voi käyttää muidenkin kielten opetuksessa.





 Pelkästään kielenoppimiseen liittyviä toiminnallisia harjoituksia kirjassa on 36 kpl.
Historian harjoitukset olivat erään kollegani mukaan niin hauskoja, että hän halusi itse olla oppilaiden mukana pelaamassa, kun lähetin hänelle testiin näitä käyttämiäni harjoituksia. Kokeile vaikkapa Mayojen Pok-a -tok-pallopeliä. Yllätyt varmasti tämän tekemäni kouluversion haastavuudesta. Leikki ei ole kuitenkaan pelkkää hauskanpitoa, vaan siinä yhteydessä voidaan käydä läpi Mayojen oikeaa versiota tästä pelistä ja oppia asioita heidän ainutlaatuisesta elinympäristöstään ja kulttuuristaan.
Maya-kulttuurin läpikäymiseen saa upotettua monta mahtavaa projektia.
Matematiikan toiminnallisia harjoituksia minulla oli omissa arkistoissani varmasti pelkästään jo tuo 150 kpl. Siinä sitä olikin sitten karsimista, mitkä otetaan ja mitkä jätetään😅
Matematiikkaleikkejä/pelejä tuli kirjaan kuitenkin lopulta peräti 53 kpl!

Tässä vähän vihjeitä niistä:


Nyt kun kirja on valmis, olen siihen äärettömän tyytyväinen. Kirjaan liittyviä koulutuspyyntöjä on tullut paljon!  Seuraaville paikkakunnille olen jo sopinut tulevani ja muutamia muita vielä sovitellaan kalenteriin. 

Ti 15.8 Peppu Irti Penkistä 1/2 Veso Myllykankaan koulu, Alajärvi (täynnä)
Ti 29.8 Liikkuvan koulun työpaja-koulutus Vaasa, (tilauskoulutus, täynnä)
la 2.9 Peppu Irti Penkistä koko päivä Veso Karkkila (tilauskoulutus, täynnä)
*lokakuu Liikkuvan koulun työpaja, Kokkola , (tarkempi päivä ilmoitetaan myöhemmin)
*marraskuu Oulu , Peppu Irti Penkistä, päivämäärä ilmoitetaan myöhemmin
*kevät 2018 Turku
*kevät 2018 Rovaniemi
*kevät 2018 Jyväskylä
* näitä vasta suunnitellaan ja paikka ja tarkempi aika selviää myöhemmin.

Koulutuksissa käymme läpi kirjan harjoituksia itse leikkien, mutta katsomme myös videomateriaalia luokkani toiminnallisista oppitunneista. 
Sään salliessa, osa harjoituksista toteutetaan ulkona.

Toivottavasti saat iloa kirjastani pitkäksi aikaa!

Minulta saa aina kysyä mitä tahansa kirjaan liittyvää. Jos kirjan leikissä on joku kohta, jota et ymmärrä tai johon haluat täsmennystä, voit lähettää viestiä, mesettää , soittaa tai laittaa sähköpostia. Nähdään koulutuksissa!

Love first, then teach💜
Sari

Ps. Kirjan voit tilata vip-hintaan tästä linkistä tai klikkaamalla oikeassa reunassa olevaa kirjan kannen kuvaa.

https://www.ps-kustannus.fi/kampanjat/6848.html

Pss. Muistathan, että näet uusimmat postaukseni tykkäämällä Toiminnallista elämää Facebook -sivusta, seuraamalla sivua tai ilmoittautumalla blogin tilajaaksi sähköpostitse kirjoittamalla sähköpostiosoitteesi oikealla valikossa olevaan kirjoituskenttään.


1 kommentti: